PM: Viesti voitti myös Oslo Volleyn

 

LP Viesti hoiti voitokkaasti myös viimeisen ottelunsa PM-seuraturnauksen puolivälieräturnauksessa Oslossa. Kotijoukkue Oslo Volley koki suomalaisten paremmuuden 3-0 (25-20, 25-17, 25-16).

Viestin kuusikkona pelasivat Riikka, Sini, Oksana, Titta, Hanna-Mari, Olga ja Hillaelina. Anni ja Elina kävivät kentällä avauserän lopussa.

- Siinä kohtaa pelimme oli sekaisin, mutta muuten hallitsimme aika selvästi. Torjuntapelimme oli parempaa kuin ensimmäisissä kahdessa pelissä, valmentaja Tomi Lemminkäinen totesi.
Keskipelaajien Olgan (+67) ja Oksan (+50) lisäksi tehopelaajaksi nousi Titta, joka voitti laidastakin 56 prosenttia yrityksistään.

- Yleispelaajien eli Hanna-Marin ja Sinin otteisiin tarvitaan parannusta keskiviikoksi, mutta Sini pelasi nyt turnauksen parhaan ottelunsa.

- Nyt on ihan hyvä lähteä haastamaan kovaa ammattilaisjoukkuetta ja nauttia mahdollisuudesta saada kaksi kovaa kansainvälistä peliä peräkkäin.

Tuomarina ottelussa oli sama norjalainen (Andreas Myredal), joka viheltää keskiviikkona myös Viestin Euroopan Challenge Cupin ottelun Rabita Bakua vastaan.

- Käsittelylinja oli sellainen, joka pitäisi olla käytössä myös SM-liigassa. Ottelussa vihellettiin 10-15 käsittelyvirhettä niin kuin kuuluikin, Lemminkäinen totesi.

PM-finaaliturnauksessa tammikuussa Viesti on ainoa suomalaisedustaja, sillä Somero ei selvinnyt omasta turnauksestaan jatkoon.

Tassia Oliveiran vamman kunto tiedetään paremmin vasta maanantain lääkärintarkastuksen jälkeen.

Tilastoja sunnuntain pelistä:
Titta 12p/+8, hyökkäys 56%.
Olga 9p/+9, hyökkäys 67%
Sini 8p/+1, nosto 64%, hyökkäys 36%
Oksana 7p/+5, hyökkäys 50%
Hanna-Mari 5p/-1, nosto 61%, hyökkäys 25%
Hillaelina nosto 73%

Juha Silvanto

Kommentit (1) Lisännyt tonif 03.11.2008 (10:23)

PM: Somero ei selvinnyt lopputurnaukseen

Naisten seurajoukkueiden PM-puolivälierät Somerolla päättyivät sunnuntaina tallinnalaisen GMP/OIympicin voittoon 1–3 (23-25, 30-28, 14-25, 23-25) emäntäjoukkueesta.

Finaaleissa pelaa GMP/Olympicin lisäksi Oslon välierien voittaja LP Viesti ja Odensen välierien voittaja Engelholm Ruotsista. Finaalien neljäntenä joukkueena pelaa Odense Tanskasta, oltuaan pistetilastoissa kolmen välieräturnauksen paras kakkonen.
 
Someron valmentaja Vesa Kujanpää oli hyvillään siitä, että suojatit jaksoivat jollakin tavalla puurtaa Tallinnan joukkuetta vastaan vielä viimeisen ottelun neljännessäkin erässä. Huonompaa oli se, että ottelu hävittiin. Kova pelitahti, keskiviikkona Vanajaa, perjantaina Vallentunaa, lauantaina Sollentunaa ja sunnuntaina Tallinnan joukkuetta vastaan alkoi jo vaikuttaa pelaajissa.
 
- Meillä on aika kova viikko takana, ja paukut alkavat loppua. Siinä ei auta enää mikään, pelaajien keskittyminen heikkenee, ja se näkyy kaikessa suorittamisessa. Hyvää on se, että kukaan ei loukkaantunut, kun pienellä joukkueella jokainen joutuu olemaan paljon kentällä.
 
Somerolaisten keskihyökkäys ei ottanut tulta alleen sunnuntaina. Kujanpää myöntää, että finaalipaikka oli lähellä, mutta ei lähde sitä sen enempää harmittelemaan.
 
- Enemmän harmittaa tämänpäiväisen ottelun häviäminen. Me jäimme pistetilastoissa vain hitusen Tanskan Odensesta, jotta olisimme voineet olla välierien paras kakkonen. Mutta armopalat kuuluvat jonnekin muualle kuin urheiluun. Emme me sitä kakkostilan kautta tullutta finaalipaikkaa kenellekään ole hävinneet.
 
PM-välieristä saadusta pelikokemuksesta Kujanpää on tyytyväinen.
 
- Me saimme tänä viikonloppuna kasaan ihan oikeasti hyviä pelejä kolme kappaletta. Turnaus palveli meitä, ja auttaa eteenpäin liigapeleissä. Kuusikkopelimme sai lisää tuntumaa.
 
Sunnuntain ottelun parhaiksi pelaajiksi valittiin keskipelaajat Oksana Bosjanok Tallinnasta ja Stefani Eddins Somerolta.
 
Sauli Kaipainen / Somero

Kommentit (1) Lisännyt tonif 02.11.2008 (21:17)

PM: LP Viesti varmisti jo lopputurnauspaikan


LP Viesti ratkaisin pääsynsä seurajoukkueiden PM-lopputurnaukseen jo lauantaina Oslossa. Salolaiset voittivat lauantaina ruotsalaisjoukkue Örebron 3-0 (25-20, 25-23, 25-18). Kun iltapelissä Oslo Volley hävisi tanskalaiselle Holtelle 2-3, ratkesi LP Viestin finaalipaikka jo ennen sunnuntain päätösottelua Osloa vastaan.

Finaaliturnaus pelataan tammi-helmikuun vaihteessa ja siihen osallistuu kolmen puolivälierälohkon voittajat sekä paras kakkonen.


- Tasainen esitys koko joukkueelta. Hallitsimme peliä koko ajan, vaikka heikkojakin hetkiä tuli. Vastaanotto toimi hyvin läpi pelin ja syöttökin oli hyvää. Torjuntapeli ja oma hyökkäys olivat sen sijaan vaisuja, päävalmentaja Tomi Lemminkäinen totesi.

Brasilialaisen Tassia Oliveiran avauspelissä polvivamman myötä menettänyt LP Viesti aloitti seitsikolla, jossa passarina oli Riikka Arminen, keskipelaajina Oksana Pasternak ja Pia Kinnunen, laitureina Sini Häkkinen ja Hanna-Mari Arminen, hakkurina Titta Oksala ja liberona Hillaelina Hämäläinen.

Elina Käsnänen tuli pyörittämään LP Viestin peliä jo avauserässä ja pelasi pelin loppuun asti. Anni Koivuniemi puolestaan kävi kentällä ensimmäisessä sekä kolmannessa erässä.

LP Viestin tilastoja:
Hanna-Mari Arminen 11p +2, hyökkäys 33%, vastaanotto 65%
Sini Häkkinen 9p +5, hyökkäys 40%, vastaanotto 53%
Titta Oksala 9p +3, hyökkäys 36%
Pia Kinnunen 8p +5, hyökkäys 50%
Oksana Pasternak 7p +6, hyökkäys 50%

LP Viesti kohtaa Oslo Volleyn sunnuntaina turnauksen päätösottelussa kello 15.30.

Toni Flink

Kommentit (1) Lisännyt tonif 01.11.2008 (19:08)




Kannattajajäsenyys 2009

Tule mukaan tukemaan hotsport.infon lentopallouutisointia. Ryhdy Kannatusjäseneksi 2009 10 euron vapaaehtoismaksulla.

Lisätietoja keskustelupalstalta tai uutisista

Ennakot 2008-2009

Tulevat TV-ottelut

5.3. Loimu - Isku-Volley, 
Urheilukanava Klo 18.15 LIVE
ENNAKKO

8.3. Jesi - Pavia, 
Naisten Italian liigaa
Eurosport2 Klo 19.30 LIVE





Info

Päätoimittaja
Toni Flink - toni.flink@dnainternet.net
Mediamyynti
Samira Taina - samira.taina@netconn.net
Julkaisija
hotsport.info - info@hotsport.info