Janne Heikkinen lähtee maailmanliigaan
|
Viime kauden paras suomalaislentopalloilija Janne Heikkinen, 32, lähtee mukaan tulevan kesän maailmanliigaan. Puolalaisessa Belchatowissa iskevä Heikkinen on jättänyt kolmen edellisen vuoden maailmanliigan väliin ja ladannut akkujansa raskaan sarjakauden jälkeen. |
![]() |
Heikkisen ohella myös Tuomas Sammelvuo ja Tapio Kangasniemi jättivät viime kesän maailmanliigan väliin. Nyt hekin ovat luvanneet palata maajoukkuepaitaan.
- Pelihalut ovat nyt huipussaan vaikean alkukauden jäljiltä, Heikkinen innostui.
Heikkinen tuskaili alkusyksyn polvivaivojen kanssa. Lopulta pitkään oireillut polvi leikattiin. Toipumisjakson aikana tuli vielä pieniä viivästyksiä. Hän alkaa olla täydessä kunnossa vasta nyt.
- Tämä vuosi avaa Suomelle upeita mahdollisuuksia. Toivottavasti pystymme vastaamaan haasteeseen, Heikkinen tuumi.
Maajoukkuekausi sisältää maailmanliigan ohella MM-karsinnat ja Turkin EM-lopputurnauksen.
Heikkinen on pelannut kaikkiaan 236 A-maaottelua ja noussut Suomen kaikkien aikojen tilastossa jo viidennelle tilalle. Edellä ovat vain Kari Kalin (312), Jouni Parkkali (269), Pekka Toppari (263) ja Kai Mattila (252).
Lippuja myyty jo 5000
Suomen Urheilugaalassa vuoden markkinointitekona palkittu maailmanliiga, Suomen menestynyt maajoukkue ja sen kiinnostavat vastustajat Brasilia, Venezuela ja Puola ovat saaneet lentopallofanit liikkeelle hyvissä ajoin. Tampereen jäähallissa pelattaviin kotiotteluihin on myyty jo noin 5000 pääsylippua.
Suomi pelaa kotiottelunsa kolmena peräkkäisenä viikonloppuna kesäkuun lopussa ja heinäkuun alussa. Suomen maajoukkue kuitenkin aloittaa liigan pitkällä vieraspelimatkalla Etelä-Amerikkaan.
Otteluohjelma julkistettu
Maailmanliigan otteluohjelma pelipaikkoineen ja alkamisaikoineen on julkistettu. Suomen vieraspelipaikat ovat Venezuelan Caracas, Brasilian pääkaupunki Brasilia ja Puolan Bydgoszcz.
Pe 12.6. klo 19.00 Venezuela – Suomi (Suomen aikaa la 13.6. klo 02.00)
Su 14.6. klo 14.00 Venezuela – Suomi (Suomen aikaa klo 21.00)
Pe 19.6. klo 10.00 Brasilia – Suomi
La 20.6. klo 10.00 Brasilia – Suomi
(Suomen aikaa klo 16.00)
Pe 26.6. klo 18.30 Suomi – Venezuela
La 27.6. klo 18.30 Suomi – Venezuela
Pe 3.7. klo 18.30 Suomi – Brasilia
La 4.7. klo 18.30 Suomi – Brasilia
Pe 10.7. klo 18.30 Suomi – Puola
La 11.7. klo 18.30 Suomi – Puola
Ke 15.7. klo 20.00 Puola – Suomi
To 16.7. klo 20.00 Puola – Suomi
(Suomen aikaa klo 21.00)
Lisännyt tonif 06.02.2009 (08:31)
xicqfzgpxly on 31.08.2009 (01:00)
3JQ8Cq tcwjzewkzpmw, [url=http://dzuxcqjvambq.com/]dzuxcqjvambq[/url], [link=http://gttnaexrwxdt.com/]gttnaexrwxdt[/link], http://cjmvcqpesniu.com/


niluyavf on 31.12.2010 (06:01)
rHf54F ohfuckdwdrca, [url=http://sdvjwusqejvv.com/]sdvjwusqejvv[/url], [link=http://sxzjvyuylzbl.com/]sxzjvyuylzbl[/link], http://tkurqknmzkai.com/