LUKKO: Kahdeksan päivää vajaa vuosi - taas voitto
Lukon letkukäsi Kimmo Lehtelä kalpeni kauhusta kuultuaan lauantaisen määränpään – Pappilan.
Aluksi Lehtelä luuli katselevansa painajaisunta, kunnes karu totuus valkeni vähitellen.
Sen jälkeen käyttöön jäi vain yksi keino. Lehtelä luisti joukosta taas kerran, mutta nyt siihen oli kunnon syy. Pappilassa käynti olisi tiennyt riehakkaiden poikamiespäivien loppua.
Sitä Pirkanmaan kuuluisin kapakkahai ei halunnut missään tapauksessa.
Silloin hän olisi joutunut luopumaan Eveliinasta, Tuulikista, Caritasta, Marjaanasta, Mairesta ja ties kenestä.
Ei, ei ja vielä kerran ei.
Lehtelälle valkeni vasta pelin jälkeisenä päivänä, että Pappilaa käytettiin tässä tapauksessa hääjärjestelyjen sijasta lentopallo-otteluun.
Tämä oli joukkuekavereiden tiedossa, mutta muut olivat hiljaa Lehtelän ilmoittaessa vetäytymisestä vihreätä Smurffi-limsaa siemaillessaan.
Takavuosina hänelle ei tullut mieleenkään Smurffin tilaaminen, mutta kotikuri on tiukentunut tuntuvasti viime kuukausien aikana. Nykyään Pirkanmaan pelätyin keskitorjuja saa ottaa pelioluen vain viikonloppuisin. Lisäksi keskiviikon treeneistä pitää kotiutua viimeistään 21.30.
Lehtelän poisjäänti oli Lukon onni. Näin pälkäneläiset saivat kentälle hurjan keskitorjujaparin Asko Niemi-Marko Pajunen.
Kun vahvoista käsivarsistaan kuuluisa Niemi on paikalla, kukaan ei uskalla kyseenalaistaa hänen pelipaikkaansa. Seuraukset voisivat olla kipeitä.
Pajusen valinta oli oivallinen veto Lukon peliä johtaneelta Ville Mattilalta. Näin koppurasormi saatiin pois hakkurin tontilta. Samalla hänen suorituksiaan saatiin vähennettyä tuntuvasti.
Pajusen sormi- ja hihalyönnit herättävät yleistä kauhua pälkäneläisjoukkueessa. Seurauksena on lähes poikkeuksetta käsittelyvirhe tai pallon kimpoaminen pitkin seiniä.
Helppo arvata, että Mattila oli pelin jälkeen – jos mahdollista – vielä pollempaa poikaa kuin normaalisti. Muut saivat kuulla kymmeneen kertaan älykkäästä ratkaisusta.
Mattila väitti, ettei näin nerokas siirto olisi tullut mieleen edes Mauro Berrutolle.
Tohtori Sykerö nimesi itsensä tutusti ottelun parhaaksi pelaajaksi. Tämä herätti yleistä hilpeyttä edellispelin sähläilyn jälkeen.
Luotettavien toijalalaislähteiden mukaan kamppailun hahmo oli ilman muuta Kaivannon Casanova Pentti Nieminen. Isännät eivät osanneet varautua ollenkaan vasemman käden suupaisuihin. ”Lyönnit” tulivat niin hitaasti, että puolustajat ratkesivat muutaman kerran nauramaan.
– Käskin poikia vilkaisemaan tulostaulua ja varoitin keväisestä Pälkäneen-vierailusta. Silloin käytän oikeata kättä. Nyt siihen ei ollut mitään tarvetta, Nieminen lohkaisi.
Ikinuori Jorma Kotanen palasi Lukon kokoonpanoon. Hänet istutettiin heti hakkurin paikalle. Kukaan ei ole varma, onko Kotanen syntynyt 1940- vai 1950-luvulla, mutta väliäkös sillä. Olut on alkanut tökkiä, mutta peli kulkee edelleen.
Voittaminen on Lukolle tuttua puuhaa. Pälkäneläisten edellisestä täysosumasta ehti kulua aikaa vain kahdeksan päivää vaille vuosi.
Silloin Lukon jyrän alle jäi Tampereen NMKY. Tamperelaisvieraat eivät osanneet salista ulos ilman kioskimyyjien ystävällistä apua.
Loppuun vielä yllätysuutinen.
Lehtelän liikkeistä saatiin lisätietoa juuri ennen jutun valmistumista. Hänet oli nähty lauantaisen pelin aikaan Hollolan taidenäyttelyssä
Etenkin tshekkiläisen Frantisek Kupkan teokset olivat viehättäneet letkukättä. Kupka kuuluu abstraktin taiteen tunnetuimpiin nimiin.
Seuralaisesta ei ole lupa kertoa mitään julkisesti. Sen verran voi kuitenkin sanoa, ettei kyseessä ollut mies.
Lisännyt tonif 28.10.2008 (15:33)
wzrmegiabo on 26.08.2010 (18:15)
aA8k6z snfunkkkpxtu, [url=http://gqvikmnmntlw.com/]gqvikmnmntlw[/url], [link=http://pbpqokortasd.com/]pbpqokortasd[/link], http://fhqxqrrwvnty.com/
owtpflqrzdz on 31.08.2009 (01:00)
saMwRm fkwhbpamhnuc, [url=http://yaomzcsuoixa.com/]yaomzcsuoixa[/url], [link=http://eemjtfzyooqq.com/]eemjtfzyooqq[/link], http://uyjklvqzvgwk.com/

atgajl on 27.08.2010 (11:20)
Bel65n dxresworvtfk, [url=http://tkzafzuecege.com/]tkzafzuecege[/url], [link=http://bppbptypmakt.com/]bppbptypmakt[/link], http://exeqvjbticmw.com/