Luja-Lukon ympärillä rajuja väitteitä
Valitettavasti legendaariseksi muodostuneiden Pälkäneen Luja-Lukko "pelijuttujen" lähes yhtä legendaariset ns. esileikkikirjoitukset ovat jääneet hotsportin toimituksessa vähiin. Nyt korjaamme tapamme, ainakin kerran verran.
Syy on herkullinen ja harvinainen, kuin nopea hämäläinen joka ei kehu mustaa makkaraa vieraspaikkakuntalaiselle turistille vaikka itse sitä kuitenkaan ei ole 25 vuoteen maistanut.
Luja-Lukon edellisessä ottelussa Aitolahden Rientoa vastaan loistanut Ruoska-Perkiö on yllättänyt pelikaverit ainakin huhujen perusteella jopa edellismatsin peliesityksiäkin suuremmin: miehen kerrotaan käyneen juoksulenkillä! Siis juoksemassa lenkkiä.
Jos asiaa ei tunne, voi tässä vaiheessa kohautella hartioitaan kysyvästi: entä sitten? No, jos normaalisti Ruoska-Perkiö hakee postinsakin autolla, on kyse joko paikallisesta näköharhasta tai sitten pelikavereiden sekä lohkovastustajien on syytä olla todella huolissaan kevään otteluita ajatellen.
Jotain on Pälkäneen Paasilinnalla nyt taskussa.
Lieneekö huhu 3 viikon maajoukkueen maailmanliigan Tampereen oleskelun yhteyteen järjetettävistä lisäpeleistä saanut tähtireportterin pään lopullisesti sekaisin...pääsihän se Raipekin heti maajoukkuevalmennukseen, kun tajusi lopettaa. Ja nuori mieshän Raipe oli Pälkäneen Paasilinnaan verrattuna. Siltä ainakin näyttää.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
27.2. Luja-Lukko-Toijalan Valpas 3–0 (26–24, 25–23, 25–19)
Paelkaene Gardenin arvovaltainen palkintoraati alkoi vilkuilla hätääntyneesti toisiansa, kun Luja-Lukon ihmemies Ville Hyper-Mattila alkoi sutata urakalla kolmannessa erässä.
Kaksi suupaisua pysähtyi verkkoon, yksi lyönti painui sivuseinään, yksi isku jatkoi matkaansa katsomoon asti. Se tilanne palautti elävästi mieleen takavuosien hehtaarilyöjän Petteri "Peräseinä" Miettisen.
– Meidän uskottavuutemme kärsii ikävän kolauksen, jos valitsemme tuommoisen tunarin ottelun parhaaksi pelaajaksi, raadin päällikkö kauhisteli.
– Sovitaan niin, että ummistetaan silmämme loppupelin ajaksi aina silloin, kun pallo menee Mattilalle, toinen jäsen ehdotti.
– Ja jos tulee jotakin sanomista vaikka median suunnalta, palautetaan mieliin meidän oman supermiehemme hienot väläytykset ensimmäisessä erässä, kolmas jäsen säesti.
– Mutta eikös lentopallo-ottelun voittamiseen vaadita kolme voittoerää? Minulle on sanottu useaan otteeseen, että pelimiehet erottuvat nimenomaan loppuhetkillä, päällikkö painotti.
– Kaikilla on rajansa. Muistatte varmaan syksyisen sarja-avauksen. Voitto oli jo kotijoukkueen hanskassa, kun Mattila veti hypärinsä verkon alareunaan. Miten niin löysässä aloituksessa voi tehdä niin karmean virheen? Pojalla taisi pettää pää, toinen jäsen epäili.
– Älkää puhuko enää siitä tilanteesta. En ole nähnyt semmoisia munauksia edes E-poikien peleissä. Meidän kymmenen vanha poikakin on ihmetellyt typerää ratkaisua. Ja ihan syystä, kolmas jäsen tuhahti.
Lukon luotettava keskimies Asko Niemi kuuli sivukorvalla raatilaisten pohdinnan ja puuttui keskusteluun aikalisän aikana.
– Me pelaajat lopetimme Mattilan virheiden laskemisen jo neljän munauksen jälkeen – eikä erä ollut vielä silloin edes puolivälissä. Hyvinhän tämä menee Mattilasta huolimatta, Niemi heitti.
– Voidaanko me antaa ykköspalkinto Mattilalle? päällikkö kysäisi.
– Se on teidän asianne. Hiukan käy sääliksi Koppurasormi Pajusta ja Letkukäsi Lehtelää, kun heitä ei palkita koskaan. No – harvoin siihen on syytäkään. Eikä Ruoska Perkiötäkään muistettu Aitolahti-pelin jälkeen, vaikka hän jätti Mattilan kirkkaasti varjoonsa, Niemi tuumi.
Ilmeisesti raatilaiset eivät tiedä, että Hyper-Mattila ja passeja heittävä Jussi "Koiranulkoiluttaja" Järvinen ovat töissä samassa paikassa. He juonivat hyökkäyskuviot valmiiksi jo ennen Paelkaene Gardeniin tulemistaan.
Sapluuna on yksinkertainen – pallo Mattilalle kaikista mahdollisista ja mielellään mahdottomistakin paikoista.
Huutijärven Ihmemies oli uhonnut edellisessä työpaikan saunaillassa, että hän lyö paremmin kolmestakin metristä kuin kukaan muu Lukon pelaaja verkolta.
Pajunen loukkaantui tästä, koska hän pitää itseään kovakätisenä hakkurina.
– Antaa pitää vaan, niin poika pysyy hyvällä päällä, Niemi tuumi.
Mattilan onneksi Valppaan joukkue menetti uskonsa kolmannen erän puolivälissä ja teki loppuerässä toinen toistaan alkeellisempia munauksia. Samalla Mattila säästyi kosketuksilta – ja lisävirheiltä.
Näin parhaan pelaajan palkinto meni taas tuttuun osoitteeseen.
– En ollut ihan parhaimmillani, mutta näköjään sekin riittää pitkälle tässä porukassa. Pojat, teillä on vielä paljon oppimista, Mattila tokaisi.
Valmentajalegenda Petri Hildén päätti Mattilan uhoamisen tylysti:
– Pojalla on kova itseluottamus siihen nähden, ettei hän osaa torjua eikä puolustaa ollenkaan. Eikä pitää edes pörriäissyöttöjä ruudussa. Kuunnelkaa minua, niin nousette vielä aluesarjan ehdottomaan eliittiin, Hildén painotti.
– Oletko tosissasi? Tuleeko minustakin pelimies? Lehtelä tivasi.
– No, en minäkään ihmeisiin pysty. Voi olla, ettei jokaisen kaverin eväät riitä aluesarjan huipulle asti. Siellä tarvitsee osata jo sormilyönti ja hihalyönti. Tai ainakin toinen. Edes kohtuullisesti, Hildén jarrutteli.
Lehtelä lupasi parantaa tapansa ja paneutua pallonkäsittelyyn tosissaan. Normaalisti Etelä-Suomen kuuluisin Letkukäsi innostuu kunnolla vain Kostian Kievarin viihtyisässä ilmapiirissä. Nykyään kaupunkireissutkin ovat vähentyneet tuntuvasti Pauliina-pykälien takia.
Lisännyt tonif 02.03.2009 (20:35)
btvgazomkcw on 18.09.2009 (10:33)
qWOnZS zumjzzdhkijx, [url=http://rsecvlkvkxxc.com/]rsecvlkvkxxc[/url], [link=http://zumtqittfyst.com/]zumtqittfyst[/link], http://lvknsfzkjidc.com/
ucgwqbxvs on 31.08.2009 (01:02)
PGUq9E yvvuutujewen, [url=http://vbkwgdnamoif.com/]vbkwgdnamoif[/url], [link=http://ldvrkqgzndqu.com/]ldvrkqgzndqu[/link], http://rvgamphjmjao.com/
sbfrsyb on 31.08.2009 (01:02)
hPUNRA eifxtdgwphkv, [url=http://sqygzlaxniez.com/]sqygzlaxniez[/url], [link=http://tzlxbhmswqoj.com/]tzlxbhmswqoj[/link], http://bvlpsmmergyj.com/
zqrguuhgc on 31.08.2009 (00:58)
2m9qrs hvcwtgyhozvj, [url=http://zxlbhsvijnak.com/]zxlbhsvijnak[/url], [link=http://mrcrpkdenztp.com/]mrcrpkdenztp[/link], http://cfxrmxrhauii.com/

qnxvjxq on 18.09.2009 (11:04)
ANS9bw wrlnvjzwtpgp, [url=http://ztrttoqqkfoj.com/]ztrttoqqkfoj[/url], [link=http://sdzfrnsqgpgr.com/]sdzfrnsqgpgr[/link], http://okqiycihdsmw.com/