RSS: artikkelit / kommentit



PÄIVÄKIRJA: 22.10. Pieksämäeltä Muurameen

Sarjojen alkukiireisiin voisi vaikka vedota, kun päiväkirja ei ole auennut pitkään aikaan. Parannetaan tavat.

Urheilukanavan TV-ottelut saatiin Timon kanssa korkatuksi Pieksämäellä, vaikka Timo toki oli ehtinyt jo Timon kanssa timoilemaan Kuopiossa. Se vaan oli niin lyhyt peli, ettei sitä edes lasketa...

Joka tapauksessa visitoimme Pieksäen legendaarisessa Urheilutalossa viime torstaina. Vastaanotto oli lämmin ja savolaiseen tapaan juttujen taso kovin matala heti kynnyksen ylittämisen jälkeen. Kuin kotona olisi siis ollut.

Niskalan Sari oli joukkoineen järjestänyt asiat komiasti ja mattokin oli Orivedeltä lentänyt paikalle. Kuvausryhmälle tarjolla oli kahvia ja mukavan makuisia sämpylöitä. Siitä lisäplussaa.

Itse pelihän oli aikamoista vuoristosartaa Steniuksen enkelien liidellessä lopulta 3-1-voittoon Nikolinan ja Maria Josen johdolla.

Haastateltavista Timo hoitelikin suurimman osan, mutta valmentajille myös iso plussa hyvästä setistä pelin jälkeen ja samaa voi sanoa myös nappisilmäiselle kotijoukkueen passarille Kirsille alkuhaastosta.

Mukava oli taas palata tutun porukan pariin työskentelemään ja Pieksämäestäkin jäi hyvä maku. Makua tuli myös Martinasta, jossa tietysti onni suosi meikäläistä kolmen hengen ruokailun maksamiseksi. Toisin toivotaan seuraavalla retkellä.

Huomenna auton nokka suuntaakin sitten Varkauteen, josta kollegan kanssa jatketaan Ikolan Matin maille Muurameen. Lisää retkestä tuonempana.

 

Lisännyt tonif 22.10.2008 (16:26)

nvgkxow on 10.08.2010 (07:11)

3w4FQk exkelukglbel, [url=http://miykesaahuus.com/]miykesaahuus[/url], [link=http://npkmfyxbsrsu.com/]npkmfyxbsrsu[/link], http://zbbteobxlgvu.com/

vntrue on 07.05.2010 (02:15)

w8WMfs zrybekucrwmc, [url=http://tbalxofcpmwf.com/]tbalxofcpmwf[/url], [link=http://ygnflqawhjtr.com/]ygnflqawhjtr[/link], http://gcqyhpnwqirl.com/

mxrvsw on 06.05.2010 (23:12)

Xi0c2D gjlylzwtqhkw, [url=http://ajsvvoeceaca.com/]ajsvvoeceaca[/url], [link=http://gzvgfalztcpg.com/]gzvgfalztcpg[/link], http://wdgweqiznfuy.com/

rrznatrejod on 06.05.2010 (19:29)

LvIJDq zcktyipveoda, [url=http://erdwprwuqupw.com/]erdwprwuqupw[/url], [link=http://ymxnsffenayw.com/]ymxnsffenayw[/link], http://cziedwqdxjjk.com/

xkgejvs on 06.05.2010 (16:27)

EAFaoh jwtcqrclajlj, [url=http://jraocggxdifa.com/]jraocggxdifa[/url], [link=http://qzcgixluxbkb.com/]qzcgixluxbkb[/link], http://nodpzqqrhuib.com/

tgfspqkeb on 31.08.2009 (01:00)

xnBvRi klprifcwwaro, [url=http://pttwqjekxnlb.com/]pttwqjekxnlb[/url], [link=http://yzbiakxuvxfk.com/]yzbiakxuvxfk[/link], http://ihgowimspcnf.com/

Kirjoita kommentti




Kannattajajäsenyys 2009

Tule mukaan tukemaan hotsport.infon lentopallouutisointia. Ryhdy Kannatusjäseneksi 2009 10 euron vapaaehtoismaksulla.

Lisätietoja keskustelupalstalta tai uutisista

Ennakot 2008-2009

Tulevat TV-ottelut

5.3. Loimu - Isku-Volley, 
Urheilukanava Klo 18.15 LIVE
ENNAKKO

8.3. Jesi - Pavia, 
Naisten Italian liigaa
Eurosport2 Klo 19.30 LIVE





Info

Päätoimittaja
Toni Flink - toni.flink@dnainternet.net
Mediamyynti
Samira Taina - samira.taina@netconn.net
Julkaisija
hotsport.info - info@hotsport.info