PÄIVÄKIRJA: 25.10. Terveiset Muuramesta
Kauden kolmas TV-peliretki takana. Muuramessa tuli piipahdettua ja nähtyä Joensuun Riennon ensimmäinen voitto telkkarikameroiden edessä. Onnea vaan siitä rajalle.
Muuramen hallin kuva ei kaikista nätimpiä ole, koska kamerat joudutaan lykkäämään samalle seinälle katsojien kanssa. Näin vastapuolelle jäi tasan kuuluttaja...
Pullat ja kahvit piti ostaa itse, siitä miinus Keski-Suomeen. Onneksi Kultturipalatsin kahviossa on tunnetusti hyvä munkit;-)
Tällä kertaa joukkojamme vahvisti Mikkolan Tuomas tilastojen kanssa. Muuramen taidokkaan tilastogurun Johanneksen kanssa Tumppi taikoi myös katsojille tilastoja ruutuun. Tätä on tarkoitus jatkaa ainakin Salosta lähtien, jos Orivedellä ei vielä ole löytynyt ensi torstaiksi tietokoneen käytön hallitsevaa henkilöä. Tai oikeastaan neljättä sellaista, kun kaksi edellistä on jo mennyt puihin ja Pipsan kädet vapisee pelissä niin paljon ettei siitä tilastoinnista mitään tulisi...ja sitä paitsi niillä tilastoilla OrPo voittaisi aina. Saattaa toki voittaa ensi torstain matsin muutenkin.
Orivedestä puheen ollen, mattomiehet olivat jälleen tehneet hyvää työtä Muuramessakin. Lisäksi extraplussa namusetä-Jouko R:lle tikkarista. Kun noin vanhaksi alkaa tulla, niin pitää jo kohta nelikympiselle pojalle alkaa jakelemaan tikkareita... huh huh.
Valmentajatkin saatiin haastateltua ennen peliä. Toki Urmas saapui paikalle vain 8 sekuntia ennen h-hetkeä, mutta sehän riitti. Ensi viikon valmentajia pyydetään toki vaivautumaan paikalle hieman aikaisemmin, esim 15 sekuntia...
Pelistä nyt vielä sen verran, että parhaita olivat liberot ja passarit. Tämä johtui osittain kyllä siitä että syöttöpaikalle ei löytynyt voimaa ja hyökkäyksissäkin pideltiin lapasia kädessä melko paljon. Tai ammuttiin aikamoisella sihdillä.
Päiväkirjan ykköspalkinto matsissa menee tällä kertaa Korhosen Tuomakselle Rientoon: hyvä vo, hyvä puolustus ja erinomaista joukkuepelaamista tsemppaamisineen. Lisäksi kunniamaininnan saa 8,5 metrin patereiden erikoismies Ville Sipola: ei voimalla, vaan tarkasti.
Tuomarointi oli tarkkaa niiltä osin mitä näkivät. Keni Aro oli tutun vakuuttava ja Hakkaraisella tutun rasvaiset jutut. Onneksi se kertoi niitä Ripatille, eikä minulle... Kyseli muuten Huhtaniskan Ahti Facebookissa Hakkaraiselta, että tarvitsiko mies poliisisaattuetta kotimatkalle. Ehdin vastaamaan joskus nopeanakin poikana, että "pelin seuraamisen perusteella, ei se nähnyt, oliko sillä poliisisaattuetta..." Ei vaineskaan hyvä pojat! Ilman tuomareita meillä olisi paljon vähemmän arvosteltavaa!
Vakioistamme vielä se, että ruokailupisteeksi seuloutui yllättäen ABC-Vaajakoski: pizzaa. Lautasen ja pizzan erotti mausta juuri ja juuri. Siis normisetti.
Henkiökohtaisella tasolla seuraava herkkupala on sunnuntaina miesten 1-sarjan etelälohkon kärki/paikallisderby East Volleyn ja Enonkosken Pyrinnön kesken. Ensi torstaina ollaan sitten siis Orivedellä. Kun Timo on hankkimassa taas miehekästä (not) rusketusta, jäämme varmaankin ruokailukutsutta. Timon reikää, tai oikeastaan hänen jättämäänsä sellaista, paikkaa Siivosen Makke ja vierailijoitahan tulee aina Albaniaa myöden Järvisen Katan tuodessa Lujattaret telkkariin.
Joten siihen asti,
Toni
Kommentit (1) Lisännyt tonif 25.10.2008 (08:48)
PÄIVÄKIRJA: 22.10. Pieksämäeltä Muurameen
Sarjojen alkukiireisiin voisi vaikka vedota, kun päiväkirja ei ole auennut pitkään aikaan. Parannetaan tavat.
Urheilukanavan TV-ottelut saatiin Timon kanssa korkatuksi Pieksämäellä, vaikka Timo toki oli ehtinyt jo Timon kanssa timoilemaan Kuopiossa. Se vaan oli niin lyhyt peli, ettei sitä edes lasketa...
Joka tapauksessa visitoimme Pieksäen legendaarisessa Urheilutalossa viime torstaina. Vastaanotto oli lämmin ja savolaiseen tapaan juttujen taso kovin matala heti kynnyksen ylittämisen jälkeen. Kuin kotona olisi siis ollut.
Niskalan Sari oli joukkoineen järjestänyt asiat komiasti ja mattokin oli Orivedeltä lentänyt paikalle. Kuvausryhmälle tarjolla oli kahvia ja mukavan makuisia sämpylöitä. Siitä lisäplussaa.
Itse pelihän oli aikamoista vuoristosartaa Steniuksen enkelien liidellessä lopulta 3-1-voittoon Nikolinan ja Maria Josen johdolla.
Haastateltavista Timo hoitelikin suurimman osan, mutta valmentajille myös iso plussa hyvästä setistä pelin jälkeen ja samaa voi sanoa myös nappisilmäiselle kotijoukkueen passarille Kirsille alkuhaastosta.
Mukava oli taas palata tutun porukan pariin työskentelemään ja Pieksämäestäkin jäi hyvä maku. Makua tuli myös Martinasta, jossa tietysti onni suosi meikäläistä kolmen hengen ruokailun maksamiseksi. Toisin toivotaan seuraavalla retkellä.
Huomenna auton nokka suuntaakin sitten Varkauteen, josta kollegan kanssa jatketaan Ikolan Matin maille Muurameen. Lisää retkestä tuonempana.
Kommentit (1) Lisännyt tonif 22.10.2008 (16:26)
PÄIVÄKIRJA: 5.10. Buongiorno vaan Roomasta
SUNNUNTAI 5.10. klo 21
Lämmin tervehdys Roomasta. Hiukkasen ainakin lämpötila nousi sirryttyäni aina yhtä ihanailmaisesta Lontoosta tänne ikuiseen kaupunkiin. Ja samalla telkkariin ilmestyi iänikuisen potku/rytkypallon lisäksi myös pallavoloa itseään. Bene.
Lentopalloa tuli nähtyä yhden erän verran jo tänään ihan vahingossa, kun Trevison tähtipappasikermä kurmotti Forlia oikein kunnolla. Kateellisena katselin enemmän kyllä paikallisen SKY Sportin haastattelijaa verrattuna Urheilukanavan vastaavaan. Ettei vain olisi ollut Maurizia Cacciatore itse? Taisipa olla...bueno...
Kiva oli katsella matsin jälkeen myös yleistä torikokoustelua kentällä. Valokuvia otettiin lasten, vanhusten ja kotieläimien kera kaikkien hymyillessä kuin Napolin aurinko.
Onnea myös reipas annos Vibo Valentian Batmanille ja Robinille Köpille ja Kostille komeasta avausvoitosta. Piacenzan voittaminen vieraissa ei varmastikaan onnistu tällä kaudella moneltakaan porukalta.
Ensimmäiset onnittelut meni Etelä-Italia/Kuopiolaiselle Skypen kautta vaimo-osastolle, mutta laitetaan toiset nyt sitten tätä kautta: onnea pisteistä! Ja Kosti, ota rauhassa!
Huomenna (siis maanantaina) pitää ilta kasilta iskeytyä hinnalla millä hyvänsä tarkastamaan Montichiarin vierailua tv-matsissa Perugiassa. Miten Mesko jaksaa painella palloja lattiaan, miten Mauro kiehuu perugialaiskattilassa ja millaiseen iskuun Andrea on fysiikkarääkeillään oranssi-sinisen saanut?
Tänään onnittelut lähtee Enonkoskelle. Paikallinen Pyrintö oli käynyt nappaamassa Vihdin tähtisikermältä, paikalliselta Trevisolta, avauspisteet Etelä-Savoon. Hyvä suoritus Pasi ja pojat!
Ja vielä lopuksi ruokaterveisiä. Näin paskoja pizzoja ei saa mistään Suomesta, mitä tänään eteen kannettiin. Tästä ei voi kuin parantaa, sanoisin optimisti.
Aiemmat päiväkirjat
Toni Flink
Kommentit (0) Lisännyt tonif 05.10.2008 (22:17)
