Tuominen OrPoon - Aho, Härkänen ja Korhonen jatkavat
Jukka Koskisen komennossa jatkava OrPo julkistaa tämän hetken sopimustilanteensa. SM-hopealle taistelleen joukkueen tavoitteena on taistella jälleen SM-liigan huipulla iskukykyisellä joukkueella.
Viime kauden pelaajista sopimuspaperin ovat allekirjoittaneet keskitorjujat Henna Aho ja Hanna Härkänen. Naisten maajoukkueeseen valittu yleispelaaja Merja Korhonen jatkaa myöskin uraansa OrPon joukkueessa.
- Keskipelaajaosasto on meillä kotimaisittain katsoen vahva. Hennan polvi on kuntoutunut leikkauksesta erittäin lupaavasti ja Hanna taasen näytti pudotuspeleissä kuuluvansa vahvasti liigakentille. Merja nousi keväällä pelaamisessaan myös ihan uusille urille ja maajoukkuepestin myötä on todella tärkeä linkki ensi kaudelle, kertoo Koskinen tyytyväisenä.
Uutena OrPon paidassa nähdään kultajoukkue Vanajan riveistä siirtynyt Nette Tuominen, joka pelasi merkittävässä roolissa sekä Hämeenlinnassa että myös nuorten maajoukkueessa.
- Nette on meille kova vahvistus ja pelaajattaren otteita seuranneena voin todeta, että tältä pelaajalta on lupa odottaa ensi kaudella paljon. Tulemme tekemään tätä silmällä pitäen tehokkaasti töitä kesän aikana.
- Haemme pelaajaa/pelaajia, jotka ovat joukkueelle nimenomaan vahvistuksia. Neuvottelut ovat tiiviisti käynnissä viiden eri vaihtoehdon kanssa ja lopulliset päätökset tehdään sen jälkeen, kun kotimaan osasto on sinetöity. Ehdokkaiden joukossa on sekä OrPon paidassa jo pelanneita että aivan uusiakin kasvoja.
- Sopimusneuvottelut ovat aivan loppusuoralla kahden passarin kanssa ja joukkueemme liberopelaajan suhteen teemme päätöksen kesäkuun alkuviikoilla. Lisäksi joukkueeseen tarvitaan yksi tai kaksi yleispelaajaa.
OrPon liigaharjoittelurinkiin nostetaan lisäksi oman juniorityön kasvatteja mm. Elina Viitanen ja Tiina Helperi.
Sopimusneuvotteluja jatketaan edelleen hyvässä hengessä sopimuksista informoidaan sitä mukaa, kun yksityiskohdat saadaan sovittua kuntoon
OrPo / Pirjo Koskinen

Lisännyt tonif 02.06.2008 (12:22)
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu vielä.