RSS: artikkelit / kommentit



Nystömien alavireisyys jatkui Haagissa

Suomen beach volleyn ykkösparin Emilia ja Erika Nyströmin kevät jatkui alavireisenä Euroopan kiertueen osakilpailussa Hollannin Haagissa. Kaksoset kokivat jo kolmannessa perättäisessä turnauksessa karsiutumisen avauspäivänä kahden tappion myötä.

- Lyhyitä ovat turnaukset meidän osalta tällä hetkellä. Pelaamme todella hölmösti. No, ei auta kuin yrittää uudestaan pienen kotimaassa piipahtamisen jälkeen ensi viikolla. Nyt pitää kuitenkin unohtaa beach hetkeksi ja tehdä jotain ihan muuta tästä suosta irti päästäksemme. Urheilu on raakaa, mutta rehellistä, Erika Nyström mietiskeli Haagin turnauksen pettymystä sulatellessaan.

Avauskierroksella Nyströmit hävisivät itävaltalaisille Schwaigerin sisaruksille 10-21, 19-21. Toisessa pelissä tappio tuli tuntemattomalle tsekkiläisparille Kristyna Kolocova / Marketa Slukova 21-23, 14-21.

- Itävaltalaisia peli oli aivan kamalaa ja toisessa ei yrityksemme johtanut mihinkään, Erika Nyström kertasi.

Nyströmit sijoittuivat turnauksessa 13. tilalle. He ovat nyt hävinneet seitsemän ottelua perättäin maailman- ja Euroopan kiertueella. Seuraava turnaus on ensi keskiviikkona alkava maailmankiertueen osakilpailu Puolan Stare Jablonkissa. Siellä suomalaiset aloittavat myös suoraan pääsarjassa.

Haag, Hollanti:
Beach volley, naisten Euroopan kiertueen osakilpailu:

1. kierros:
Emilia Nyström / Erika Nyström (Suomi, 11) – Doris Schwaiger / Stephanie Schwaiger 10-21, 19-21.
Tappiokaavio, 1.kierros:
Nyström/Nyström - Kristyna Kolocova / Marketa Slukova (Tsekki, 14) 21-23, 14-21.

Toni Flink

Lisännyt tonif 02.06.2008 (12:32)

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu vielä.

Kirjoita kommentti




Kannattajajäsenyys 2009

Tule mukaan tukemaan hotsport.infon lentopallouutisointia. Ryhdy Kannatusjäseneksi 2009 10 euron vapaaehtoismaksulla.

Lisätietoja keskustelupalstalta tai uutisista

Ennakot 2008-2009

Tulevat TV-ottelut

5.3. Loimu - Isku-Volley, 
Urheilukanava Klo 18.15 LIVE
ENNAKKO

8.3. Jesi - Pavia, 
Naisten Italian liigaa
Eurosport2 Klo 19.30 LIVE





Info

Päätoimittaja
Toni Flink - toni.flink@dnainternet.net
Mediamyynti
Samira Taina - samira.taina@netconn.net
Julkaisija
hotsport.info - info@hotsport.info