Matti Oivanen Ranskaan ja mestarien liigaan
16.5.2008
Lentopallomaajoukkueen keskitorjuja Matti Oivanen, 21, suuntaa ensi kaudeksi Euroopan ammattilaiskentille. Oivasen uusi osoite on Ranskan Pro A-liigan Beuvais eli paikallisittain BOUC Volley.
Päättyneellä kaudella Beauvais jäi niukasti Ranskan liigassa mitalipelien ulkopuolelle sijoituttuaan viidenneksi. Cup-mestaruuden myötä paikka mestarien liigaan kuitenkin avautui ja se olikin yksi syy Oivasen valintaan.
- Totta kai mestarien liigaan pelaamaan pääseminen on yksi syy Beuvaisiin siirtoni takana. Halusin ulkomaille, kun Suomen liigakentät on tullut nähdyksi. Tämä vaikuttaa hyvältä seuralta, 52 maaottelua pelannut Oivanen toteaa.
- Pelillisesti odotan tietysti enemmän kuin tältä kaudelta, koska vastustajat kovenevat.
Oivasen sopimus on yksivuotinen ja se alkaa elokuun lopussa maajoukkueen maailmanliigan koitosten jälkeen.
Muita vaihtoehtojakin hienon kauden maajoukkueessa sekä kotimaassa cup-mestarin ja liigahopeamitalistin Pielaveden Sammon riveissä olleella keskitorjujalla oli. Oivanen ehti pelaamaan SM-liigassa neljä kokonaista kautta: kaksi Raision Loimussa ja kaksi Sammossa.
- Olihan noita muutamia. Belgia oli lähinnä, mutta päädyin tähän ratkaisuun ainakin vuodeksi, Oivanen kertoo.
Matti Oivasen kaksoisveli. maajoukkuehakkuri, Mikko Oivanen pelaa ensi kaudella Puolan liigassa Resovia Rzeszowin joukkueessa.
Toni Flink

Lisännyt tonif 16.05.2008 (18:56)
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu vielä.
