Berruto jatkaa Suomen päävalmentajana
Suomen miesten maajoukkueen päävalmentaja Mauro Berruto on tehnyt Lentopalloliiton kanssa neljän vuoden jatkosopimuksen (2+2). Sopimus kattaa vuodet 2009-2012.
![]() |
|
Mauro Berruto
|
- Olen todella iloinen ja ylpeä tästä sopimuksesta. Vuonna 2004 allekirjoitin edellisen sopimuksen ja sen jälkeen on menty paljon eteenpäin. Moskovan menestys oli taas uusi lähtöpiste meille, Berruto sanoo.
39-vuotias, italialainen Berruto toimii nyt neljättä vuottaan Suomen päävalmentajana ja hänen aikanaan maajoukkue on yltänyt kaikkien aikojen parhaisiin saavutuksiinsa, joiden kruununa on viime syyskuun EM-kisoista tullut upea neljäs sija.
Suomen maajoukkueen tärkeimmät saavutukset Berruton aikana:
2005: Euroopan liigan 2. sija
2006: EM-karsinnoista selviytyminen EM-kisoihin, maailmanliigan 10. sija
2007: EM-kisojen 4. sija, maailmanliigan 7. sija
2008: Euroopan olympiakarsintaturnauksessa välieräpaikka
Vaikka maajoukkueen tavoite selviytyä Pekingin olympialaisiin ei toteutunut, niin uusi olympiaprojekti kohti Lontoota 2012 alkaa tästä kesästä.
- Haluan edetä lyhyin askelin. Tänä vuonna on maailmanliiga, ja ensi vuonna ovat Turkin EM-kisat ja MM-karsinnat vuoden 2010 kisoihin. Tähtäin on nyt niissä, Berruto sanoo.
- MM-kisat ovat Suomelle tärkeä tavoite. Suomen joukkuetta ei siellä ole pitkään aikaan nähty. MM-turnaus on kaikkein kovatasoisin lentopalloturnaus, olympialaisia kovempi.
Maailmanliigassa kolme kovaa vastustajaa
Suomi kohtaa tämän kesän maailmanliigassa kolme huippukovaa maata: Espanjan, Bulgarian ja USA:n. Kaksi jälkimmäistä on jo lunastanut paikan Pekingin olympialaisiin.
Euroopan mestari Espanja joutuu vielä taistelemaan olympiapaikasta ensi viikonloppuna Düsseldorfissa pelattavassa maailmankarsintojen lohkossa. Espanjan lisäksi lohkossa ovat Saksa, Kuuba ja Taiwan. Lohkon voittaja menee Pekingiin.
- Meidän lohkomme on melkein kuin olympialaisten minilohko. Tämä on kaikkein kovin lohko, jossa me olemme maailmanliigassa pelanneet, Berruto sanoo.
Maailmanliigan pelijärjestelmä on sama kuin viime kesänä. 16 maata on jaettu neljään lohkoon, jotka pelataan kuuden viikonlopun aikana 13.6.-20.7. Kuuden parhaan joukkueen lopputurnaus on Rio de Janeirossa 23.-27. heinäkuuta. Lopputurnaukseen pääsevät isäntämaa Brasilian lisäksi lohkojen voittajat sekä FIVB:n villillä kortilla yksi lohkojen toiseksi sijoittuneista maista.
A-lohkossa pelaavat Brasilia, Venezuela, Ranska ja Serbia. B-lohkossa ovat Venäjä, Kuuba, Etelä-Korea ja Italia. D-lohkon maat ovat Puola, Japani, Kiina ja Egypti. Suomi pelaa C-lohkossa USA:n, Bulgarian ja Espanjan kanssa.

Lisännyt tonif 20.05.2008 (16:56)
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu vielä.