Vilkas beachvolleykesä kansainvälisillä kentillä
Beach volleyn maailmankiertue käynnistyy kaudella 2009 huhtikuun lopussa Brasiliasta. Naiset sekä miehet pelaavat 110 000 USA:n dollarin palkintorahoista kauden avauskisassa.
Naisten kiertue pitää sisällään kaikkiaan 18 kilpailua ja miesten poikkeuksellisesti vähemmän, 15. Kausi pitää sisällään Norjan Stavangerissa kesä-heinäkuun vaihteessa pelattavat MM-kisat sekä neljä palkinto- sekä pistearvoltaan arvokkaampaa Openia MM-kisojen perään. Openit pelataan Gstaadissa, Moskovassa, Marseillessa sekä Klagenfurtissa.
Suomalaisittain kauteen tuo lisämielenkiintoa Maarianhaminassa 17.-23. elokuuta pelattava osakilpailu. Maarianhaminassa pelattiin ensimmäisen kerran kesällä 2007.
Naisten kausi päättyy Phuketissa Thaimaassa 8. marraskuuta ja miesten 31. lokakuuta Kiinan Sanyassa.
Suomen ykköspelaajien Erika ja Emilia Nyströmin maailmankiertue starttaa näillä näkymin kolmannesta osakilpailusta Roomasta 12.-17. toukokuuta.
Euroopan kiertueella pelataan puolestaan viisi osakilpailua. Ennen syyskuisia Sotshin EM-kisoja pelataan toukokuussa Kanarialla ja sen jälkeen Itävallassa, Berliinissä ja Blackpoolissa.
Nyströmien kauden ensimmäinen turnaus ajoittuukin tällä kertaa Euroopan kiertueelle 6.-10. toukokuuta Kanarialla, viikkoa ennen kaksosien maailmankiertueen avausta.
U23 EM-kisat pelataan Kaliningradissa Venäjällä 13.-16.8., U20 EM-kisat Kreikassa 26.-29. elokuuta ja U18 EM-kisat Espinhossa Portugalissa 23.-26. heinäkuuta.
Lisätietoja: Maailmankiertueen, World Tour, ohjelma Euroopan kiertueen, European Tour ohjelma Toni Flink
|
Lisännyt tonif 27.02.2009 (08:30)
vciygnz on 31.08.2009 (01:00)
v2JxXw nrntoxcxlriq, [url=http://tgqcvwzyzobv.com/]tgqcvwzyzobv[/url], [link=http://lnsrhgcycguf.com/]lnsrhgcycguf[/link], http://nbgxdvfdrqlj.com/

tmvzdub on 06.05.2010 (22:41)
9kmKn0 vdeaahujfegq, [url=http://obfaobqlkwae.com/]obfaobqlkwae[/url], [link=http://zaxrtlyzrhxu.com/]zaxrtlyzrhxu[/link], http://kctmqvdwbkrv.com/