RSS: artikkelit / kommentit



Pykäri säväytti ja teki näyttävän paluun

Nurmon Jymyn Jani Pykäri teki show-miehen tempun kun hän ilmestyi Nurmon liikuntahallille ennen pelin alkua loukkaantumisen jälkeen.

Kuluneena viikonloppuna hän oli siviiliammatissaan vartioimassa valtion turvallisuutta Helsingissä Euroopan Turvallisuus ja yhteistyöjärjestön kokouksessa. Edes oma joukkue ei tiennyt hänen paluustaan kentille, mutta se ei haitannut sillä Pykäri sytytti jymyläiset.
Itse ottelusta ei jäänyt suurta kerrottavaa lapsille, kun Nurmon Jymy hoiti Kyky-Betsetin hieman vaisulla pelillään erin 3-1. Jymylle ottelusta jäi positiivisena kuvana Ville Vänskän passipeli, sekä Jouni Hoiskan torjunnan keskellä. Lisäksi tutut Tuomas Ruuska sekä Markus Jokela pelasivat varmasti hoitaen tonttinsa jälleen varmuudella. Jani Pykäri tuli kentälle ensimmäisen erän puolivälissä, jonka jälkeen Jymy sai aivan uuden vaihteen päälle. Keijo Lamminen innostui Pykärin kanssa useisiin torjuntoihin yhdessä Jouni Hoiskan kanssa ja erä kääntyi jymyläisille.
-          Olen tyytyväinen kun nuoret onnistuivat. Tämä oli sellainen peli missä heitä pystyi peluuttamaan. Olemme pelanneet viime aikoina kovia otteluita ja onnistuneet niissä. Tämä ei ollut parasta Jymyä läheskään, Pasi-Pekka Huhtanen tilitti.

Nurmon Jymy

Lisännyt tonif 08.12.2008 (10:05)

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu vielä.

Kirjoita kommentti




Kannattajajäsenyys 2009

Tule mukaan tukemaan hotsport.infon lentopallouutisointia. Ryhdy Kannatusjäseneksi 2009 10 euron vapaaehtoismaksulla.

Lisätietoja keskustelupalstalta tai uutisista

Ennakot 2008-2009

Tulevat TV-ottelut

5.3. Loimu - Isku-Volley, 
Urheilukanava Klo 18.15 LIVE
ENNAKKO

8.3. Jesi - Pavia, 
Naisten Italian liigaa
Eurosport2 Klo 19.30 LIVE





Info

Päätoimittaja
Toni Flink - toni.flink@dnainternet.net
Mediamyynti
Samira Taina - samira.taina@netconn.net
Julkaisija
hotsport.info - info@hotsport.info